Sinivuokko – runo äitienpäivänä

Sinivuokko

Ensin ovat tummanpuhuvat aluslehdet,

nahkeat ruusukkeet,

pitkän talven lumen alla piilossa uinuneet,

vihreänä ja valmiina nousemaan

auringon sulattaessa lumivaipan niskastaan.

Lehden alapuoli on hauskasti karvainen,

seuraavan vuoden kesällä vasta lakastuvat

vähän kuin nurikurin mennä nyt kesällä lakastumaan.

Pienen pienestä juurakosta nousee monen monta hentoista vartta,

vanamaisten varsien latvoihin kehittyy yksittäiset siniset kukat,

kukan alla on kolme verholehtimäistä ehyttä ylälehteä.

Sinivuokon kukan keskellä on keltavalkopörröinen pallero,

pallerosta nousee lyhyen lyhyitä antenneja,

antennien päissä nuppineulanpään kokoiset valkoiset lumipallot.

Keväisin toukokuussa äidille sinivuokot ilman nahkealehtisiä,

pikkukimppuina kerättiin,

kartongista kortin kokoisia leikattiin ja pitkin poikin

pulpetteja silkkipaperit, vuokot levitettiin.

Kahteen äitienpäiväkorttiin kukat, silkit lapsi liimasi,

tikkukirjaimin kumpaiseenkin raapusti neljä kirjainta,

vähän kuin nurinkurin lapselle kahtena askarrella,

ymmärrä ei yhtään, aina ihmettelee.

Ei lumivaipan alla sinisenä säily yksikään vuokko,

kohta jo lakastuu, jäljelle jää lehdet vain.

Runokokoelmasta, Ei kenenkään oma, Sinikka Mäntysalo (2022)

Kuva: Sinikka ML