Sinikka Mäntysalo
Syvältä koskettava esikoisrunoteos, jonka kauneus hipaisee ja jättää jäljen.
 

Runokokoelma kertoo lähtökohdiltaan erityisestä elämän matkasta. Syntymäkodin ja oman biologian ulkopuolelle sijoitetun lapsen  matkasta. Lapsi ei ihmisessä koskaan katoa. Säkeet kuvaavat pienelle ihmisen alulle pyytämättään annettua elämäntehtävää. Elämä kasvattilapsena  on kuin tuuleen heitettyjen palojen palapeli. Lapseen saatetaan elämänpituinen toimeksianto: kerää tuulesta palaset ja kokoa niistä ehyt ikioman elämäsi palapeli. Elämä on kuin kahdessa tasossa kulkeva polku. Näkyvä ja näkymätön. Läpi elämän läsnä. 

Runokokoelma pitäytyy näkymättömän sanoittamiseen, avaten lukijalle häivähdyksiä maailmasta jota lapsi sisällään kuljettaa. Minussa vahvistui vuosikymmenissä näky yrittää avata matkaa sisältäpäin, jotain evoluutiossa täysin absurdia. Sitä lapsen elämäntehtävää, jossa elämä asemoituu oman biologian ulkopuolelle. Säkeet tavoittelevat avaamaan edes pienin kuvin sitä näkymätöntä ja lähestyvät teemaa puhumattomien tunteiden kautta. Mitä pieni ihminen tuntee ja kokee, kun hän ei ole ikioma lapsi.

​

Runot kurkistavat lapsen sisäiseen kokemusmaailmaan. Erityisesti siihen miten erilaisuus todentuu ja tunteisiin, joista ei puhuta. Lapsen kokemuksella ja lapsen silmin. Tehtävä, joka lapselle miltei syntymälahjaksi annetaan, on lapsen kokoiseen maailmaan käsittämättömän kokoinen. Ja on vain elämää elämällä ehyen kokonaiseksi saavutettavissa.

​

Runokokoelma kattaa sukupolven kierron, alkaen omasta äidistä ja päättyen omaan äitiyteen. Vuosikymmenien mittaiseen. Säkeiden läpi kulkee valon voima.