Ajankohtaista
Mielipiteitä
Täältä löydät julkaistuja mielipidekirjoituksiani. Teemat liittyvät läheisesti lapsen oikeuksiin. Ajankohtaisina ovat olleet laajat kansalaiskeskustelut, lehtiartikkelit tai lakialoitteiden eteneminen eduskunnassa. On pitänyt tarttua kynään. Julkaisukynnys Helsingin Sanomissa on ylittynyt mm. alla olevilla kirjoituksilla.
Isään tutustuminen teki kokonaisemmaksi
Mielipide
Helsingin Sanomat
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000004058691.html
10.6.2002 3:00
Isään tutustuminen teki kokonaisemmaksi
"Lapsella on oikeus ainakin tietää, kuka on hänen isänsä, vaikkei koskaan tulisi häntä näkemään."
Mäntysalo-Lamppu Sinikka
On käyty keskustelua lapsesta ja isästä. Tilanteesta, jossa lapsi elää elämäänsä ilman tietoa biologisesta isästään. Ollaan lainsäädännöllä ratkaisemassa biologiset, moraaliset, henkiset ja eettiset isä-lapsi-suhteeseen liittyvät tekijät.
Pitäisikö keskeisen osallisen, lapsen, mielipide saada luotettavammin päättäjien tietoon?
Raini Vallinharjun (HS 27. 5. 2002) kirjoituksessa vanhemmuudesta puhutaan yhteiskunnallisena ja sopimuksenvaraisena ilmiönä. Annankin kaiken kiitoksen aikuisille, jotka kasvattavat lapsia ja nuoria, jotka eivät ole heidän "omaa biologiaansa". Ovat ehdoitta äitinä ja isinä, antavat kenties myös sisarukset ja ihan ikioman perheen. Lapselle niitä rakennusaineksia, joita hän kasvuunsa tarvitsee. Tarvitseeko lapsi siihen kasvuun myös tiedon biologiastaan?
Olen elänyt ilman biologista isääni. Kokemukseni on täysin subjektiivinen ja jokainen voi kertoa vain oman tarinansa. Itse kiitän kasvatusvanhempiani siitä, että olen aina tiennyt biologisuuteni tulevan muualta. Olen saanut vastauksia taustoistani sitä mukaa, kun olen osannut niitä kysyä.
Eräs sosiologi oli sitä mieltä, että jo pelkkä miehen malli on riittävä ja korvaava kokemus lapselle isästä. Subjektiivinen kokemukseni ei allekirjoita asiaa! Se on varmasti riittävä malli miehestä, muttei isästä.
ISÄ ON HÄN, jota katsomalla voit nähdä jotain itsestäsi, lapsistasi: silmänvärin, peukalonmuodon, kävelytyylin, tavan nauraa ja niin edelleen.
Aikuisen ei pitäisi koskaan erehtyä kuvittelemaan tietävänsä, kirjaviisauksista huolimatta, mikä tässä asiassa on lapselle riittävän hyvä. Uskaltaisin sanoa, että halu tietää oma biologinen isä on meihin sisäänrakennettu ja fyysinen, tahdosta riippumaton. Miehenmalli ei poista tosiasiaa, että haluamme tietää biologiamme.
Olen saanut elää koko lapsuuteni ja aikuisuuttani niin, että minulla on ollut turvallinen ihminen, jota olen aina sanonut isäksi ja jota olen aina pitänyt isänäni. Kiitos hänelle. Mutta ehdottomasti on niin, ettei toinen voi korvata toista.
Iän myötä, varsinkin murrosiässä, käydään aikamoisia kehitysprosesseja siitä, kuka minä oikein olen, mistä minä olen syntynyt. Lapsella on myös oikeus niin kokea ja tuntea. Lasta ei tule syyllistää toiveesta saada tietää oma isänsä.
Toivon, etteivät myöskään asiantuntijat jäisi hokemaan mantraa pelkistä miehen malleista. Murrosiässä sain tietää biologisen isäni nimen. Koin asiasta myös hämmennystä, koska ajattelin sen loukkaavan perhettäni. Tallensin nimen sydämeeni. Uskoin, että joskus kenties on se päivä, kun tapaamme.
KOHTASIN BIOLOGISEN isäni kolmikymmenvuotiaana. Isän näkyväksi tuleminen elämässäni teki myös minusta "näkyvämmän". Se oli tunnetasolla niin suurimerkityksellinen asia, että tunsin itseni ikään kuin uudelleensyntyneeksi, oikeasti jonkun tyttäreksi, kokonaisemmin naiseksi, kokonaisemmin äidiksi, kokonaisemmin puolisoksi, kokonaisemmin ihmiseksi!
Minulla oli ikioma isä, josta näin luonnettani, taipumuksiani, ja jossa näin itseäni. Näin lapsissani häntä, isääni, lasteni isoisää. Tämä kaikki tunne siitäkin huolimatta, että olin elänyt hyvän, turvallisen ja tasapainoisen lapsuuden ja aikuisuuden.
Kaikki kertomukset lapsen ja isän kohtaamisista ovat erilaisia. Vaaditaan myös rohkeutta kohdata suuri määrä tunteita; iloa, toiveita, kenties pettymyksiäkin. Tämä on ollut omakohtaista kokemista, ei tutkimuksen tuomaa tietoa.
Lähestyn isän näkyväksi tekemistä lapselle tasolla, jossa ei puhuta juridisista oikeuksista. Lapsella on oikeus ainakin tietää, kuka on hänen isänsä, vaikkei koskaan tulisi häntä näkemään. Tieto isästä kannattelee!
AIKUISENKAAN EI TULE kokea syyllisyydentunnetta kasvattajana, jos lapsi esittää toiveen tietää isästänsä. Ei lapsi petä silloin aikuista, ole paha, kiittämätön tai pois lähdössä. Lapsi tarvitsee sen omaksi rakennuspuuksi - omaan kasvuunsa.
Ja jos voit tähän aikuisena vaikuttaa, saat varmasti lapselta edelleen yhtä paljon rakkautta ja välittämistä kuin siihenkin asti.
Itse lähetän jo kuolleelle isälleni kiitoksen siitä, että hän antoi minulle tilaisuuden tutustua itseensä, omaan elämäänsä. Hän antoi myös omaani ja lastemme sukupuuhun syvemmät juuret.
Sinikka Mäntysalo-Lamppu
puoliso, neljän lapsen äiti Espoo
Sijoitettu lapsi arvostaa rehellistä tietoa
Mielipide
Helsingin Sanomat
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000002558243.html
11.9.2012 2:25
Sijoitettu lapsi arvostaa rehellistä tietoa
"Kodin ulkopuolelle sijoitetulle lapselle paras aikuisen antama lahja on rehellisyys. Ikätason mukainen totuuden kertominen. Rehellisyyden tulee ulottua lapsen biologian, sijoitusvaiheen, kasvattiaikuisen motivaation ja sijoitukseen liittyvien taloudellisten ja juridisten taustojen ymmärtämiseen."
Sinikka Mäntysalo-Lamppu
Kodin ulkopuolelle sijoitetulle lapselle paras aikuisen antama lahja on rehellisyys, ikätason mukainen totuuden kertominen. Rehellisyyden tulee ulottua lapsen biologian, sijoitusvaiheen, kasvattiaikuisen motivaation ja sijoitukseen liittyvien taloudellisten ja juridisten taustojen ymmärtämiseen.
Kehitystason mukaisesti on tärkeää kertoa myös, kenelle kaikille lapsen elämä nyt kuuluu. Lapsi ei ole vain biologisten vanhempiensa lapsi. Hän on nyt viranomaisten papereissa oleva sijoitettu lapsi.
On tärkeä muistaa, että prosessissa lapsi ei muuksi muutu. Lapsi pysyy ihmisenä, jonka elämänsuuntaa ja käsikirjoitusta lähtee kirjoittamaan joukko vieraita aikuisia. Oli lapsi sijoitettu sitten perheeseen, ammattimaiseen sijaiskotiin tai lastenkotiin, hän kantaa koko loppuelämänsä viitoittavaa kokemusta muutoksesta.
Totuuden kertomisen valtaa käyttää aikuinen koko kasvumatkan ajan. Totuuden rinnalla lapselle elintärkeää on hänen kuulemisensa ilman että lapsi pelkää joutuvansa hylätyksi tai tuntee olevansa kiittämätön. Kertomatta jätetyt asiat tulevat lapsen eteen jossain vaiheessa. Lapsen luottamus voidaan rikkoa vielä hänen aikuistuessaan.
Aikuisena voi olla kipeää lukea omia viranomaispapereitaan. Itse koin vielä aikuisena hämmentävinä asioita, joita luin omasta elämästäni. Minustako oli maksettu perheelle? Rahasummat perheelle olivat varmasti pieniä suhteessa kuluihin. Tietämisellä on kuitenkin avautunut maailma, joka on aikuisenakin merkittävä. Biologinen isä oli maksanut summat virastoon. Niin merkittävä tieto oli rikkova ja eheyttävä. Kasvatettiinko minut syyttä kiitollisuudenvelkaan?
Entä isä, minulla oli biologinen isä!
Tosiasiat auttavat lasta jo hyvin nuorena erottamaan, mikä on kasvuympäristön luomaa, mikä perittyä. Pohdinta on elämänpituinen. Se ei ole vaarallista, ei anteeksiantamatonta. Se ei kyseenlaista lapsesta huolta kantaneiden aikuisten motiiveja eikä mitätöi lapsen kasvussa mukana olleita läheisiä, tunteita ja kiintymystä.
Totuus tekee ajoittain kipeää. Aikuisen pitää kantaa vastuu totuudesta. Se on osa lapsen fyysistä ja henkistä hyvinvointia. Kysy lapselta, kuuntele, olet sitten vanhempi, viranomainen tai lapsen lähellä oleva aikuinen. Lapsen tunnemuisti on elinikäinen.
Lapselle luottamus aikuiseen on synnynnäistä ja peruslähtökohta selviytymiseen. Lapsi haluaa luottaa ja olla rakastettu. Ei ole eroa, elääkö lapsi ikiomassa kodissaan tai biologisen kodin ulkopuolella. Lapsen perusluottamus aikuiseen on sinetöity, ja vain aikuinen voi jo biologiaan rakennetun luottamuksen rikkoa tai lunastaa. Vain totuus, ja vielä kerran totuus lapsen edessä on se tärkein moraalin mittapuu lasta kasvattaville aikuisille.
Sinikka Mäntysalo-Lamppu
koulutuspäällikkö,
neljän nuoren biologinen äiti, Espoo
Lapsen pitää saada tietää alkuperänsä
Mielipide
Helsingin Sanomat
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000002778295.html
18.11.2014 2:00
Lapsen pitää saada tietää alkuperänsä
"Aikuisten vastuulla on hakea ratkaisuja, jotka ovat lasten parhaaksi. Päättäjien, viranomaisten ja vanhempien tulee pystyä ennakoimaan, miten heidän päätöksensä vaikuttavat lapsiin. Lapsille pitää myös perustella päätökset ymmärrettävästi. Lapsi kysyy, lapsi haluaa tietää."
Sinikka Mäntysalo-Lamppu
Aikuisten vastuulla on hakea ratkaisuja, jotka ovat lasten parhaaksi. Päättäjien, viranomaisten ja vanhempien tulee pystyä ennakoimaan, miten heidän päätöksensä vaikuttavat lapsiin. Lapsille pitää myös perustella päätökset ymmärrettävästi. Lapsi kysyy, lapsi haluaa tietää.
Suuresta rakkaudesta ja hyvästä elämästä huolimatta kahden naisen tai kahden miehen kodissa lapsi tulee esittämään kysymykset: Kuka on biologinen äitini, kuka on biologinen isäni? Mistä minä olen tullut? Missä ovat biologiset juureni?
Aikuisten keskustelua värittää nyt lähinnä puhe siitä, voiko kaksi samaa sukupuolta olevaa vanhempaa kasvattaa tasapainoista lasta, nuorta ja tulevaa aikuista. Samoin pelätään sitä perhekuvaa ja -mallia, joka rakastavassakin sukupuolineutraalissa parisuhteessa lapselle annetaan.
Nämä tuskin kuitenkaan ovat mahdollisesti perheeseen adoptoitavan lapsen omia prioriteettikysymyksiä.
Tietämys omasta biologiastaan on ihmisissä myötäsyntyistä. Tämä ihmisyyden peruskysymys on läsnä myös sukupuolineutraalissa avioliittolaissa. Lapsella tulee aina olla oikeus tietää biologiset vanhempansa.
Lainsäädännöllä tulee turvata lapselle oikeus esittää nämä kysymykset ja oikeus saada kysymyksiin vastaukset.
Aikuisten velvollisuus on taata lapsille ehjä kasvu, jossa he kehittyvät tasapainoisiksi ja elämäänsä tyytyväisiksi, oli perhemuoto mikä tahansa.
Tasa-arvoinen avioliittolaki on myös lasten laki.
Sinikka Mäntysalo-Lamppu
koulutuspäällikkö, Espoo