top of page
Sinikka ja Samuli

Minusta

Olen ikuinen ihmettelijä. Ikäkään ei ole irrottanut ihmettelyn avaamista ainutkertaisista kuvista. Eri vuodenaikojen mahdollistama auringonsäteiden jakautuminen ja valojen heijastukset pysähdyttävät. Tykkilumen kuuseen luoman pullean muodon äärellä on pakko viivähtää. Valokin taittuu ihmeellisinä taianomaisina säteinä puitten takaa. Kesäaamuisin valo värjää maisemaa ja kuljettaa kiitollisuuteen. Kuunkierto ja sen eri keltasävyjen muotokieli ei ohitu pysähtymättä. Miten erilaisen valon vapauttaakaan täysikuu kuin kuunsirppi. Kumpikin valaisee. Ihmeellistä.

Herään aamuisin lämpöiseen onnen ja kiitollisuuden tunteeseen.
Nukahdan iltaisin tietoisena elämän ihmeellisyydestä, osaani siinä. Elämää suuremman näköalan näkymään. Sen mihin ei ole voinut vaikuttaa. On vain syntynyt. Juurikin se on valmistanut minusta minut.

Olen ison perheen äiti, puoliso. Eilisten pienten, nyt jo neljän aikuisen nuoren äiti. Onni on olla myös isoäiti.

Kaksi työuraa, terveydenhoito- ja sosiaalialaa. Lastenjärjestötyötä,
lapsen oikeuksien ja osallisuuden toteuttamista, yrittäjyyttä, tutkimusta, kehittämistä. Jatkuvaa uuden oppimista, viestintää, kasvatustiedettä ja parhaillaan menossa kirjoittamisen aineopinnot Jyväskylän yliopistossa (avoin). Luottamustehtävissä vuosien aikana rakkaimpina Espoon kuvataidekoulu ja Espoon kaupunginteatteri.
 

Vapaa-ajassa tiivis perheyhteys, kulttuuri ja elämää rakkaissa paikoissa. Jalat maassa, luovuus ja kauneus kaikkialla. Arjen ihanuutta kuvin, sanoin ja tuntein. Oman näköistä Elämää.
 

perhonen_valkea_sinikka.png
bottom of page