Kirjani synty
Sijoitettu lapsi on todellisuudessa läpi elämän – sijoitettu lapsi
Sijoitettu lapsi on todellisuudessa läpi elämän – sijoitettu lapsi. Tämän avatakseni halusin kirjoittaa. Ei ole kysymys vain tämän päivän sijoitetuista lapsista ja nuorista. Sijoitetun statuksen omaavia nuoria ja aikuisia on Suomessa kymmeniätuhansia. Määrä on joka tapauksessa vuosikymmenien matkassa valtava. On kysymys tärkeästä joukosta tämän päivän upeita Ihmisiä. Eri tavoin erityiset lapsuudet -ihmisiä. Ja heitä, joiden oma elämä eri tavoin koskettaa sijoitetun lapsen, nuoren ja aikuisen elämää.
Minäkin tarvitsin miltei koko elämänkaareni, kuin horisontaalisen näkymän tilaan, jossa kirjoittaminen oli mahdollista. Tarvittiin monitasoinen rohkeus. Aikamatka nähdä ympärillä kaikki oman elämän kuvat. Elämän kerrostumat, joista syntyi vain todellisuuksien kuvakirja. Ei mitään hävettävää. Onko tunne kuitenkin häpeä? Mistä häpeä syntyy? Se syntyy lapsuudessa ja pysyy ihmisessä. Haalenee vain vuosikymmenissä. Onko ihminen siis jossain kohtaa hävennyt riittävästi tai jo aivan liian paljon. Itsestä riippumattomien polkujen tähden. Ja vain siksi, ettei ollut oikeasti – kenenkään oma.
Tarvittiin ammatillinen kokemus, tarvittiin kirjoittamiseen palo ja aina uuden oppimisen halu. Tarvittiin myös taloudellinen panostus. Tämän kaltaiset teemat eivät ole kustantamoille taloudellisesti kannattavia. Runokirjat eivät niin sanotusti liiku. Korkeintaan tunnettujen runoilijoiden uudet teokset. Niin lastensuojelussa luonnollisesti julkaisuja kyllä syntyy. Tutkimusta, tilastoja, barometrejä ja raportteja. Luettava on usein myös kovin ankeaa. Tieto on ykkösasia. Kaikki tieto auttaa myös päättäjiä ja viranomaisia tekemään oikean suuntaisia ja lapsilähtöisiä päätöksiä.
Muodot kertoa ovat aina rajalliset. Toki tänä päivänä lapsen ääni on laajasti mukana huostaanotoissa ja sijoitusten prosesseissa. On järjestelmiä, tahoja, työntekijöitä, nuorten ryhmiä, kirjoituksia ja monia kanavia. Tämä on erityisen arvokasta.
Pohdin, voisiko tätä maailmaa avata myös toisin? Lapsen sisältä kumpuavana, lapsen tuntein, lapsen kokemuksin. Lapsi, kun ei ihmisessä koskaan katoa. Tämä kannusti minua kirjoittamaan teemassa. Lyriikan keinoin ja itsestäni käsin.
Mitä syntyi
Syntyi siis runokirja, klassinen proosarunokokoelma. Samalla kirja on kuitenkin myös erityinen kirja. Runot ammentavat säkeensä erityisestä. Runoista syntyy eteenpäin kulkeva lyyrinen tarina. On alku ja on loppu. Kirjoittajana, kokemusasiantuntijana sekä lapsen oikeuksien asiantuntijana ajatukseni on ollut, että yksi lyyrinen tarina on monta tarinaa. Säkeet voivat tarjota sijoitetun kokemuksen omaavalle tämän päivän nuorelle ja aikuiselle maailmankuvaan yhtymäkohtia. Yhtä lailla isättömälle, äidittömälle kenties elämän ilman omaa kotia eläneelle aikuiselle. Unohtamatta, että biologisissa kodeissa on asunut näkymättömiä ikiomia lapsia.
Runokokoelma voi koskettaa kenen tahansa lukijan omakohtaista elämää. Onhan kirja tosiaan se aivan tavallinen runokirja. Säkeet voivat tarjota näkymän laajemminkin, myös kaikille heille, joille avattu maailma on uusi. Näkymätön ja tuntematon lapsen maailma.
Runous on vuoropuhelua kirjoittajan ja lukijan välillä. Runoilija maalaa kuvia sanoin, joihin lukija voi astua. Maalaa ja herättelee säkeitten kautta lukijalle hänen omia kuviaan. Syntyy yhtymäkohtia. Syntyy tunnelmia ja maisemia. Kuvat kenties koskettavat. Kenties voimaannuttavat. Jos näin käy, silloin kirjoittaja on onnistunut kirjoittamisen lähtöajatuksessaan.
Minulle on ollut tärkeää saada edelleen jatkaa Lapsen oikeuksien työtä. Tässä kohtaa elämää se toimi runokirjan muodossa. Toiveeni onkin, että kirja tavoittaa sekä vertaiskokijat, ammattilaiset, lasten ja nuorten kanssa työskentelevät, sijoitettujen vanhemmat, sijaisvanhemmat, päättäjät, kirjallisuuden ja runouden ystävät, aivan kaikki, jotka sanoillani tavoitan. Toivon säkeitteni puhuttavan ja avaavan uutta. Kenties vahvistaen valaisevan.
Lyriikka on erityisen kaunis ja suopea tyylilaji kirjoittaa näkymätöntä näkyväksi. Kohti uusia kirjoittamisen polkuja. Ehkäpä se on lasten satumaailman lorukirja, ikään kuin runokirjan III- luku.
–Sinikka Mäntysalo