Sinikka Mäntysalo
Syvältä koskettava esikoisrunoteos, jonka kauneus hipaisee ja jättää jäljen.
 

Runokokoelma kertoo lähtökohdiltaan jostain erityisestä.  Pienen ihmisen matkasta oman biologian ja syntymäkodin ulkopuolella. Lapsen, jolle aikuiset ovat määrittäneet dokumenteissa statuksen: Sijoittu lapsi.  

Elämä kasvattilapsena on kuin tuuleen heitettyjen palojen palapeli. Sijoituksen myötä lapseen saatetaan elämänpituinen toimeksianto. Kerätä tuulesta palaset ja koota paloista yksi ehyt kokonainen kuva. Oman elämän koko kuva. Kukin omien kykyjensä mukaan. Lapsen kasvu aikuiseksi on kahdessa tasossa kulkeva polku. On näkyvä ja näkymätön polku. Molemmat polut läpi elämän läsnä. 

​

Runokokoelma pitäytyy näkymättömän sanoittamiseen. Säkeet avaavat lukijalle häivähdyksiä lapsen sisällään kantamasta  maailmasta. Puhumattomasta ja näkymättömästä. Säkeet kuvaavat lapselle pyytämättään annettua elämäntehtävää  avaten matkaa lapsen silmin.

​

Vuosikymmenissä minussa vahvistui tunne sanoittaa tätä matkaa. Lapselle evoluutiossa jotain täysin absurdia vaikkakin lapsen edun mukaista ja lapsen parhaaksi.  Säkeet tavoittelevat avaamaan syntymäkodin ulkopolista matkaa lyyrisin kuvin. Lapsi ei ihmisessä koskaan katoa. Tarina on samalla kymmenientuhansien yhteistä tarinaa.

​

Runot kurkistavat lapsen sisäisen kokemisen maailmaan. Erityisesti siihen miten erilaisuus todentuu. Tunteisiin joita ei jaeta, tunteisiin jotka eivät näy ulospäin. Tehtävää, joka lapselle miltei syntymälahjaksi annetaan on lapsen kokoiseen maailmaan käsittämättömän kokoinen. Ja vain elämää elämällä ehyen kokonaiseksi saavutettavissa.

​

Runokokoelma kattaa sukupolven kierron, alkaen omasta äidistä ja päättyen omaan äitiyteen. Säkeiden läpi kulkee valon voima. Kulkee läpi oman elämän.