Sinikka Mäntysalo
Syvältä koskettava esikoisrunoteos, jonka kauneus hipaisee ja jättää jäljen.
 

Runokokoelma kertoo lähtökohdiltaan jostain erityisestä.  Pienen ihmisen matkasta oman biologian ja syntymäkodin ulkopuolella. Lapsen, jonka status on olla sijoittu lapsi. Säkeet kuvaavat lapselle pyytämättään annettua elämäntehtävää. Elämää kasvattilapsena voi kuvailla kuin tuuleen heitettyjen palojen palapeliksi. Sijoituksen myötä lapseen saatetaan elämänpituinen toimeksianto; tuulesta palasten kokoaminen yhdeksi ehyeksi ja kokonaiseksi kuvaksi. Lapsen kasvu aikuiseksi on kuin kahdessa tasossa kulkeva polku. On näkyvä ja näkymätön polku ja molemmat polut läpi elämän läsnä. 

​

Runokokoelma pitäytyy näkymättömän sanoittamiseen. Säkeet avaavat lukijalle häivähdyksiä lapsen sisällään kantamasta maailmasta. Puhumattomasta ja näkymättömästä.

​

Vuosikymmenissä minussa vahvistui tunne avata tätä matkaa.  Avata lapselle evoluutiossa jotain täysin absurdia, vaikkakin lapsen edun mukaista ja lapsen parhaaksi. Pienelle ihmiselle tämä kaikki on kuitenkin ulkoa annettu 'elämäntehtävä:' elää elämä oman biologian ulkopuolella. Säkeet tavoittelevat avaamaan lyriikan kuvin näkymätöntä lähestyen kokemusta pienen ihmisen kokemuksen kautta. Mitä lapsi tuntee ja kokee, kun hän ei ole ikioma lapsi. Yksi tarina on kymmenientuhansien tarinaa.

​

Runot kurkistavat lapsen sisäiseen kokemusmaailmaan. Erityisesti siihen miten erilaisuus todentuu ja tunteisiin, jotka ovat piilossa, joita ei jaeta, ei ulospäin näytetä. Avata maailmaa lapsen oman kokemuksen kautta ja lapsen silmin. Tehtävä, joka lapselle miltei syntymälahjaksi annetaan on lapsen kokoiseen maailmaan käsittämättömän kokoinen. Ja vain elämää elämällä ehyen kokonaiseksi saavutettavissa.

​

Runokokoelma kattaa sukupolven kierron, alkaen omasta äidistä ja päättyen omaan äitiyteen. Vuosikymmenien mittaiseen. Säkeiden läpi kulkee valon voima.