Sinikka Mäntysalo
Syvältä koskettava esikoisrunoteos, jonka kauneus hipaisee ja jättää jäljen.
 

Runokokoelma kertoo lähtökohdiltaan jostain erityisestä.  Pienen ihmisen matkasta oman biologian ja syntymäkodin ulkopuolella. Teos tavoittelee avaamaan lyriikan keinoin  tunteita ja kokemuksia joista ei puhuta. Saattaa näkymätöntä näkyväksi. Avata lapsen polkua, jolle aikuiset ovat määrittäneet statuksen: Sijoittu lapsi.  

Vuosikymmenissä minussa vahvistui tunne yrittää sanoittaa tätä sijoitetun lapsen matkaa. Lapselle evoluutiossa jotain täysin absurdia vaikkakin lapsen edun mukaista ja lapsen parhaaksi.  Tiedämme, lapsi ei ihmisessä koskaan katoa. Yksi tarina on  samalla kymmenientuhansien yhteistä tarinaa.

​

Elämä kasvattilapsena vertautuu tuuleen lennätettyjen palojen palapeliksi. Sijoituksen myötä lapseen saatetaan elämänpituinen toimeksianto: "Kerää tuulesta palaset ja kokoa paloista ehyt ja kokonainen. Kokoa paloista oman elämäsi koko kuva." Kukin suoriutuu tehtävästä omien kykyjensä mukaan. Lapsen kasvua aikuiseksi voidaankin kuvailla kahdessa tasossa kulkevaksi poluksi. On näkyvä ja näkymätön. Ja molemmat polut läpi elämän läsnä. 

​​Runot kurkistavat lapsen sisäisen kokemisen maailmaan. Erityisesti siihen miten erilaisuus todentuu. Tunteisiin, joita ei jaeta, tunteisiin jotka eivät näy ulospäin. Tehtävää, joka lapselle miltei syntymälahjaksi annetaan on lapsen kokoiseen maailmaan käsittämättömän kokoinen. Ja vain elämää elämällä ehyen kokonaiseksi saavutettavissa. 

​

Runokokoelma kattaa sukupolven kierron, alkaen omasta äidistä ja päättyen omaan äitiyteen. Säkeiden läpi kulkee valon voima. Kulkee läpi oman elämän. Valo on aina hämyisää kirkkaampi.