Sinikka Mäntysalo
Syvältä koskettava esikoisrunoteos, jonka kauneus hipaisee ja jättää jäljen.
 

Runokokoelma kertoo lähtökohdiltaan jostain erityisestä.  Lapsen matkasta oman biologian ulkopuolella. Sijoitetun lapsen  matkasta. Säkeet kuvaavat lapselle pyytämättään annettua elämäntehtävää. Elämä kasvattilapsena  on kuin tuuleen heitettyjen palojen palapeli. Lapseen saatetaan elämänpituinen toimeksianto kerätä tuulesta palaset. Koota jotain kokonaista. Lapsen kasvu on kuin kahdessa tasossa kulkeva polku. Näkyvä ja näkymätön. Läpi elämän läsnä. 

​

Runokokoelma pitäytyy näkymättömän sanoittamiseen. Säkeet avaavat lukijalle häivähdyksiä lapsen sisällään kantamasta maailmasta. Puhumattomasta ja näkymättömästä.

​

Vuosikymmneissä minussa vahvistui tunne avata tätä matkaa. Niin monen kokemaa. Avata jotain evoluutiossa täysin absurdia. Avata lapsen elämäntehtävää, jossa elämä asemoituu oman biologian ulkopuolelle. Säkeet tavoittelevat avaamaan pienin kuvin näkymätöntä, lähestyen teemaa pienen ihmisen kokemuksen kautta. Mitä lapsi tuntee ja kokee, kun hän ei ole ikioma lapsi.

​

Runot kurkistavat lapsen sisäiseen kokemusmaailmaan. Erityisesti siihen miten erilaisuus todentuu ja tunteisiin, jotka ovat piilossa, joita ei jaeta, ei näytetä. Lapsen kokemuksella ja lapsen silmin. Tehtävä, joka lapselle miltei syntymälahjaksi annetaan, on lapsen kokoiseen maailmaan käsittämättömän kokoinen. Ja vain elämää elämällä ehyen kokonaiseksi saavutettavissa.

​

Runokokoelma kattaa sukupolven kierron, alkaen omasta äidistä ja päättyen omaan äitiyteen. Vuosikymmenien mittaiseen. Säkeiden läpi kulkee valon voima.