Sinikka Mäntysalo
Syvältä koskettava esikoisrunoteos, jonka kauneus hipaisee ja jättää jäljen.
 

Runokokoelma kertoo lähtökohdiltaan jostain erityisestä.  Pienen ihmisen matkasta oman biologian ja syntymäkodin ulkopuolella. Lapsen, jonka status on: Sijoittu lapsi. Säkeet kuvaavat lapselle pyytämättään annettua elämäntehtävää. Elämää kasvattilapsena voi kuvailla kuin tuuleen heitettyjen palojen palapeliksi. Sijoituksen myötä lapseen saatetaan elämänpituinen toimeksianto, jossa hän vuosikymmenien saatossa kerää tuulesta palaset. Kokoaa paloista jotain kokonaista ja ehyttä. Lapsen kasvu aikuseksi on kuin kahdessa tasossa kulkeva polku. Näkyvä ja näkymätön polku ja läpi elämän läsnä. 

​

Runokokoelma pitäytyy näkymättömän sanoittamiseen. Säkeet avaavat lukijalle häivähdyksiä lapsen sisällään kantamasta maailmasta. Puhumattomasta ja näkymättömästä.

​

Vuosikymmneissä minussa vahvistui tunne avata tätä matkaa. Niin monen kokemaa. Avata jotain evoluutiossa täysin absurdia. Avata tätä lapsen elämäntehtävää, jossa elämä asemoituu oman biologian ulkopuolelle. Säkeet tavoittelevat avaamaan pienin kuvin näkymätöntä lähestyen teemaa pienen ihmisen kokemuksen kautta. Mitä lapsi tuntee ja kokee, kun hän ei ole ikioma lapsi.

​

Runot kurkistavat lapsen sisäiseen kokemusmaailmaan. Erityisesti siihen miten erilaisuus todentuu ja tunteisiin, jotka ovat piilossa, joita ei jaeta, ei näytetä. Lapsen kokemuksella ja lapsen silmin. Tehtävä, joka lapselle miltei syntymälahjaksi annetaan, on lapsen kokoiseen maailmaan käsittämättömän kokoinen. Ja vain elämää elämällä ehyen kokonaiseksi saavutettavissa.

​

Runokokoelma kattaa sukupolven kierron, alkaen omasta äidistä ja päättyen omaan äitiyteen. Vuosikymmenien mittaiseen. Säkeiden läpi kulkee valon voima.