top of page

Ajankohtaista

03. Lukijakokemuksia

 Arvostan vuorovaikutusta, jossa runokokoelma luo ihmisten välille yhteyden. Yhteyden, jossa runokirjan säkeet  voisivat jatkaa elämää, eivät pysähtyisi. Jäisivät vaikuttamaan yksilöön ja yhteisöihin. Ilolla siis vastaanotan lukemisen kokemuksia  runokokoelmasta. Ajatuksia ja tunteita, joita haluatte kanssani jakaa. 

keltainen-perhonen_sinikka

 

Kirjaviesti | Ritva Kääpä| Työterveyshoitaja| Kirjallisuuden ystävä

Upea kirjasi saapui tänään minulle. Voi miten ihanan kuvailevaa ja lukijan vangitsemaa tekstiä on joka sana.

Minä olen ihan hurmoksessa ja nautin sinun upeasta luomuksestasi. KIITOS Sinikka, olet mieletön sanojen taikoja

 

Lukijakokemus | Sointu Möller,  Lapsen oikeuksien puolustaja

 

Kun sain kirjan käteeni, minut valtasi rauha. Rauha tuli ensin siitä, kuinka kaunis kirjan ulkoasu ja kuvitus ovat.

Ne pysäyttivät minut, vaikka en ollut lukenut vielä sanaakaan. En voi sanoa täysin ymmärtäväni Sinikan kokemusmaailmaa, mutta se on minulle kuitenkin tuttua. Useamman vuosikymmenen ajan on ammatillinen työni liittynyt tavalla tai toisella sijoituksen tai adoption kokeneiden lasten elämään.

 

Jossain vaiheessa sisäistin ymmärryksen siitä, millaisen menetyksen tällainen lapsi on kokenut: hän on menettänyt mahdollisuuden kasvaa siinä perheessä, johon hän on syntynyt. Kuulin kokemuksia siitä, kuinka se on läpi elämän kestävä suruprosessi. Se ei merkitse välttämättä negatiivista, mutta se on vahvojen tunteiden matka.

 

Tämän matkan Sinikka on teksteissään tavoittanut. Tekstiä lukiessani koin, että kirjoittajan sisimmässä on ollut paljon enemmän tekstiä kuin mitä on tullut paperille. Ikään kuin rivien välistä olisi luettavissa vielä kymmeniä muitakin tarinoita ja aistittavissa lukuisia muitakin tunteita. Eihän elämän kestävää matkaa menetyksen kanssa voikaan yhteen kirjaan kirjoittaa.

 

Sinikan teksteissä on valoa, jonka alla olin lukevinani kuitenkin myös surua. Mietin, kuinka yksin sijoitettu lapsi matkaansa kulkee. Huolimatta siitä, että hänen ympärillään olisikin välittäviä ihmisiä. Sinikka kirjoittaa elämänpituisesta toimeksiannosta, tehtävästä, joka lapselle on annettu ilman hänen omaa valintaansa. Toivottavasti se ei ole liian iso kannettavaksi! Sen toivoisin yhteiskuntamme tukirakenteiden ymmärtävän!

 

Sinikka on löytänyt kielikuvia, jotka kuvittavat asiaa aivan uudenlaisella tavalla. Ne minua erityisesti puhuttelivat.

Alla muutama niistä esimerkeiksi:

  • lapsi, joka on --- sylistä syliin vaihdettu

  • ihmiskäärö, pyytämättään tehty ja jätetty

  • olet meille haettu lapsi

  • olitkin joku toinen, et lapsi, joka tunsit olevasi

  • uskotella olevansa oma

  • olin ihminen toisten kirjoittamassa näytelmässä.

Ensilukemalta kirja jätti minuun tunnejäljen surusta, mutta myös valosta. Kiitos siitä!

Sointu Möller

Johtaja, Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

 

Kirjaviesti | Liisa Karlsson| Kasvatustieteen professori| Vanhempi yliopistonlehtori

Kiitos Sinikka kirjastasi ”Ei kenenkään oma.” ilmavirtaisesti kuljetat runoissasi tuntoja, tietojakin. Lepattavaa, ihanasti helähtävää, pohdittavaa.


Tänään näytin teostasi jatko-opiskelijoilleni, joiden aiheina väitöksissä monella on sanat lapsi ja lapsuus.

Lapsen tunteet ovat vaikeita asioita tavoittaa, sanoittaa. Sille tarvitaan monia kanavia.

Menestystä kirjallesi,
Liisa

 

Kirjaviesti | Tuomas Kurttila, Toiminnanjohtaja, Helsingin ensikoti ry

Sinikka katsoo pintaa syvemmälle. Lapseen, aikaan, maailmaan. Runot ovat menneen, tämän hetken,

tulevan pulssilla.

Kirjaviesti | Terhi Tuukkanen, Erikoistutkija, VTT, Lapsiasiavaltuutetun toimisto

Luin runokokoelman ja se oli tosi kaunista ja koskettavaa luettavaa! Kirja välittää melkoisen tunteiden kirjon ja minuun se osui ja upposi. Siinä tulee monella tavalla esille myös osallisuuden ja osattomuuden teemat ja kokemukset – niihin moni saman kokenut voi takuulla samaistua. Erityisen koskettavaa tekstissä on se, miten peilaat kokemuksia oman äitiyden kautta. Siinä kehä jotenkin sulkeutuu.

 

Yksityiskohtia en osaa kommentoida, kun en ole kirjallisuuden asiantuntija. Luin tekstin ”maijameikäläisen”, äidin sekä lapsen oikeuksista ja osallisuudesta kiinnostuneen näkökulmasta. Olen varma, että ainakin näistä näkökulmista teksti koskettaa montaa muutakin.

Kirjaviesti | Hanna Heinonen, Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) johtaja

Kodin ulkopuolelle sijoittamista tulee aina arvioida lapsen edun näkökulmasta. Lapsen etua ei voi arvioida ilman lapsen oman äänen kuulumista. Sinikka Mäntysalo tuo runojen kautta oivallisella tavalla näkyviin lapsen kokemusta ja monia tunteita muuttuvissa arjen kuvioissa. Hienosti myös lapsella tärkeät asiat, kokemukset ja ihmissuhteet saavat tilaa. Runoista välittyvät tunteiden kirjo, lapsen kokemus ei ole mustavalkoinen, vaan sisältää monia sävyjä.

Kirjaviesti | sähköpostiviesti, kirjailija

 

Hei Sinikka,

 

Saamasi lukijakokemukset kertovat kirjasi merkityksestä ja säkeittesi vaikuttavuudesta. Oli hyvä, että kirjoitit sen. Lukijoiden reaktioista voi oivaltaa, että paljon asioita pidetään sisällä ja piilossa. Kirjasi avaa näitä patoutuneiden tilojen ovia.

Hyvää syksyn alkua!

Petri

 

Kirjaviesti | Perhehoitaja, sijaisvanhempi

 

Runojesi keskellä virtasi poskille kyyneleet.

Sain kiinni omasta surustani ihmisenä ja sijaisäitinä sekä surusta sijoitettujen lasteni elämässä.

Voi että miten merkityksellistä se on.

 

Suru on niin keskeinen asia perhehoitajalle - sitä ei pidä paeta vaan käydä sitä kohti.

Siinä on myös ihmeellistä kauneutta.

Se tuo viestejä totuudesta - tärkeitä kultahippusia ihmisen sisimmästä.

Suru on ystävämme. 

 

Mutta ihmisyyttä on sekin että surua aina ensin pakenemme ja vaimennamme….

pois yritämme sitä karkottaa.

 

Olkoon kirjasi suuri lahja jokaiselle sitä lukevalle.

 

Hyvän ja merkityksellisen syksyn toivotuksia sinulle,

Kirjaviesti | Titta Turunen, vapaaehtoistoiminnan koordinaattori, Perhehoitoliitto 

 

Perhehoito lehti 04/2022 ilmestymispäivämäärä 31.8.2022   

 

Syvällisesti perhehoitajuudesta

                           

Sinikka Mäntysalo:

Ei kenenkään oma

(Omakustanne, 2022)

Lisätiedot: sinikka.mantysalo.fi

 

 

EI KENENKÄÄN OMA on Sinikka Mäntysalon rohkea, suorasanainen ja lukijaa syvästi ravisteleva esikoisrunoteos. Mäntysalo avaa teoksessaan lapsen ja perhehoitajan (sijaisvanhemman) kokemusmaailmoja, joiden sävyt ovat tummia ja kuljettavat sekä lasta että hänen lähipiiriään hyvin kipeisiin ja vaikeisiin tunteisiin.

 

Runoissa lukijalle avautuu monia teemoja. Ylpeyden ja häpeän teemat nostavat esiin pohdintaa siitä, miten ”oma lapsi vs. ei oma lapsi” -ajattelu on vuosien saatossa muuttunut. Olisiko niin, että jos perhehoitaja oppisi syvemmin rakastamaan omaa epätäydellisyyttään, mahtuisivatko hetkittäin ”omina” kainaloon nekin elämän kolhimat, kulmikkaat ja epätäydellisetkin lapset ja nuoret, joita kulloinkin poluillamme kohtaamme?

 

RUNOISSA KUVATAAN MYÖS hoivaajan toivetta valita tietynlainen lapsi, jota hoivata ja rakastaa. Miten käy niiden, joita kukaan ei valitse? Emme koskaan tiedä etukäteen, mitä vastaanotamme, kun sanomme ’kyllä’.  

 

Miten paljon nämä pienet ottavatkaan kokemuksia ja elämää sisimpäänsä kannettavaksi. Tämä kirvoittaa myös ajatuksia vastuusta, joka perhehoitajalla on hauraasta hoidettavastaan. Miten valtavan ison vastuun sitä on ottanut kasvattajana itselleen. Lapsi on hauras kaikelle sille, mitä on jo ollut ja mitä tuleva tuo.

 

MÄNTYSALON TEOS SOPII upealla ja syvällisellä tavalla sijaisvanhemmuuden kysymyksien, tunteiden ja kokemusten pohdintaan ja niiden jäsentämiseen.

 

Teos sopii myös hyvin materiaaliksi vertaisryhmiin ja työnohjaukseen.

 

Titta Turunen

Titan kanssa kirjaan tutustuivat perhehoitajat

Birgitta Aaltonen, Tanja Johansson, Merja Kihnula, Taru Ollikainen, Anne Riissanen ja Pilvi Talpio.

Kirjaviesti |  Kirje 1.6 .2022 - Rouva Jenni Haukio

 

Kirjaviesti | Johanna Venho, kirjailija ja runoilija 

 

Johanna Venho on kirjailija ja runoilija. Johanna kirjoittaa sekä aikuisille että lapsille. Suorittaessani Turun yliopistolla kirjoittamisen aineopinnoissa (avoin) lyriikan kurssia, toimi opettajana Johanna Venho. Minulla oli suurenmoinen onni! Niin kovasti arvostan kirjailijaa  ja sydänihmistä.

Sain Johannalta  äitienpäivän jälkeisenä maanantaina postia. Luvallaan julkaisen viestin ja kiitän. 


9.5.2022

Upeasti toteutettu, näyttävä kirjasi oli meillä  äitienpäiväpöydässä -
pihalla, söimme ulkosalla – ja luin siitä äitiyteen liittyviä runoja ääneen. 

 

Tunnistettava kokemus, että lapsen kasvaessa kasvaa myös  itsekin, 

näkee omat lapsen kasvonsa lapsessaan.


Muutenkin kirjasi on koskettava matka muistoihin, kipeäkin, mutta
päällimmäiseksi nousee elämänilo. Ja kiitollisuus.
Keltaisen perhosen lento.

Kiitos Sinikka!
Johanna

 

Kirjaviesti | Marja Antila, viulisti, Ystävä

 

Istahdin vilkaisemaan, imaisi mukaansa kuin jännitysnäytelmää katsoisi eikä soisi päättyvän koskaan. Riipaisevan hieno ja koskettava, itkettävä tämä vastasyntynyt uudessa suuressa Maailmassa. Toivotan hänelle turvallista elämää hellissä ja rakastavissa käsissä. Kiitos, kun olet avannut minulle hienon uuden maailman niin kauniina.

Kirjaviesti | Marjut Rokka, TtM, Ystävä

 

Sanomaa on valtavasti, joka rivillä. Miten upeaa, että teit sen. Miten herkkä ja koskettava. Olet kyllä onnistunut kuvaamaan sen pienen tytön tunteita, ei kenenkään oma. Olen niin ulkopuolinen ja ihmeissäni. Niin liikuttavaa, ihan koskee.

 

Moni ihminen tarvitsee tämän kirjan tunnetta avukseen, kun käsittelee omia kokemuksia. Ihana kirja, kiitos sen tuomasta matkasta. 

Kirja-arvio | Petri Hannula, kirjailija

Ei kenenkään oma
Sinikka Mäntysalo
Kirjapaino Helsinki Bofori Oy 2022

Kun on vieras toiselle

Äiti. // Neljä kirjainta tikkukirjaimin kirjoitettu, / tyhjyyteen kosketuksetta osoitettu. / Emonlämpö kapaloissa tavoittamatta, / kiintymyksen liitos sanoihin sitomatta. / Se mitä ei syntynyt, / ei ole lapsen synnytettävissä.

Ei kenenkään oma on Sinikka Mäntysalon kirjoittama runoteos, joka jakaa lukijalle sijoitetun lapsen kokemuksen. Äitiys kehystää toisen kasvattaman tytön tarinaa, alkaa omasta äidistä ja päättyy omaan äitiyteen. Ei kenenkään oma on teoksen kantava teema. Teos välittää tuntoja, joiden juuret ovat huostaanotossa, sijoitetuksi joutumisessa ja kasvattivanhempien biologisista vanhemmista vaikenemisessa. Erilaisten runokuvien myötä välittyy kasvattivanhempien ja yhteisön ylläpitämä pesäero omien lasten ja kasvattilapsen välillä. Se johtaa lapsen häpeään ja ulkopuolisuuden tunteeseen.

Kokoelma jakaantuu kahteen osaan, jossa laajempi aloittava osa käsittelee ‘ei kenenkään oman’-teemaa ja suppeampi ‘toiselle oman’-teemaa. Osien näkökulmatkin ovat vastakkaiset. Aloittavan osan näkökulma on etäännytetty, mutta päättävän näkökulma on runon puhujan. Minä-pronominia käytetäänkin vasta toisessa osassa. Kokoelman tunnelma päättyy keltaisesti, vaikka harmaa on teoksen kuvituksen vallitseva väri. Teoksen kuvituksen väritys ohjaa lukijaa aistimaan runojen tunnelmia. Kuvituksessa kertautuvat perhonen ja lehdistä riisuttu puu, missä perhonen edustaa tarinan lasta.

Runojen lisäksi teos sisältää otteita asiakirjoista. Näin runokokoelma siirtyy fiktiosta faktaan. Ne ankkuroivat runot koettuun. Alkupuolen runossa kerrotusta lapsen sijoituksen kirjaamismerkinnästä voi huomata, että tarina alkaa 1950-luvun lopulta ja jatkuu runon puhujan äidiksi tulemiseen. Runoissa kuvatut käytänteet ja keinot ovat sidottuja omaan aikaansa, mutta niistä aiheutuneet tunteet ovat ajattomia. Siksi teos puhuttelee tämän päivän lukijaa.

Runot ovat sekä säkeisiin jaettuja, proosarunoja sekä asiaproosaa, joiden tyyli on tukevalla poljennolla rullaavaa, mutta paikoin lauseet painavat ja se hidastaa lukemista. Siksi kuvituksen värimaailma auttaa lukijaa tunnelman hahmottamisessa. Lisäksi runojen järjestys on kuten tarinakerronnassa: eteenpäin suuntautuvaa.  

Sijoituslapsista kertovia kirjoja on julkaistu ihan näinä vuosina. Aihe on tärkeä ja runomuodossa julkaistuna teos on erityinen. Ei kenenkään oma toimii sekä runokokoelmana että terapeuttisen vuorovaikutuksen kirjallisuutena.

Lukijakokemus | Eija Mäkinen-Isokangas, neljän lapsen äiti

 

Ensi lukemalla koin "Ei kenenkään oma" -teoksen olevan runsas, niin paljon sisäistettävää ja niin sydämeen osuvaa. Olet itsesi auki repinyt, purkanut ja eheyttänyt. Sinulla on paljon annettavaa, kiitos jo tästä, vaikka vasta runot läpi lukaistu, ei missään nimessä sisäistetty. Niin koskettavaa teksti oli aika ajoin, ettei kyyneliltä lukea nähnyt.

Tärkeää teoksessa on nimenomaan rehellisyys, koettu elämä, mikä siinä myös näkyy. Aikuisen kirjoittamana lapsi tulee kuitenkin selvästi esille. Lasten, myös sijoituksessa olevien, kanssa työskennellessäni koen teoksen avaavan asioita lapsen kannalta, niitä mitä hän ei ehkä osaa, pysty sanoittamaan. Toivon kykeneväni jatkossa syvemmin pohtia asioita heidän kannaltaan teoksen innoittamana. Kuitenkin lopun eheytyminen on voimaannuttava, luottamusta herättävä.

Lukijakokemus |Cristine Välivaara, psykologi, kehittämispäällikkö, Pesäpuu ry

Sijoitus ja huostaanotto ovat kokemuksia, jotka horjuttavat lapsen elämän peruspilareita. Hylätyksi tulemisen kokemus jättää sieluun haavan. Tämä koskettava selviytymistarina vie elämänpituiselle matkalle läpi pelkojen, häpeän, kuulumattomuuden tunteiden kohti rakastetuksi tulemista, itsemyötätuntoa, eheyttä ja valoa. Kotelosta kuoriutuu perhonen, näkymättömästä tulee näkyvä. Tämän visuaalisestikin kauniin kirjan soisi kuluvan teemasta kiinnostuneiden käsissä. 

Lukijakokemus | Jarmo Mäntysalo, runokokoelman vertaislukija
 

Erityisen kaunis kiitos Jarmolle yhteisestä lyyrisestä matkasta. Runojen syviin sanomiin intensiteetillä sukeltamisesta. Ripitetty-runosta vertaislukija avasi laajemminkin tapaansa lukea ja kokea runoja. Kokea juuri tätäkin runoa. Mitä hän löytää, mitä runonsäkeet hänelle kertovat.
 

Ripitetty-runon lukijakokemus Jarmolta/Tukholma 02/2021


Todella hieno proosaruno! Pohdit lähetteen otsikossa, että nyt lähti paikoittain kalevalanmittaista? Sehän on myös helppo testata. Kokeilen laulaa lauseen 'vakaa vanha Väinämöinen/ tietäjä iänikuinen'- melodialla. Jos lause asettuu siihen niin silloin on kyseessä nelipolvinen trokee. Siis Kalevalan runomitta. Mutta tästä runosta löytyy kyllä paljon muutakin nerokasta kielellistä viitekehystä.

Ennen kaikkea koen, että runossa Ripitetty yhdistyy nerokkaalla tavalla kristinuskon erilaisissa yhteyksissä esiintyvät kielityylit vanhan kansanperinteen ilmaisutyylien kanssa. Jo itse otsikon 'ripitetty' sointuu yhteen kansanperinteen 'virvottu ja varvottu'- rituaalien kanssa.  Ripitetyksi tulemista käytetään myös ilmaisemaan sitä kun on saanut kuulla kunniansa, eli tullut perusteellisesti haukutuksi. Siis täysin nurinkurinen tulkinta rippikäsitteelle. Ripittäytyminen on vielä elävä sakramentti katolisessa kirkossa, siis tunnustetaan papille omia syntejä henkilökohtaisesti. Luterilaisessa kirkossa tämä ei ole enää mikään sakramentti, se on korvautunut luottamuksellisella keskustelulla papin kanssa.) Ruotsissa on leikkisä sanonta 'vaccinerad och konfirmerad', kääntyy helposti suomeksi 'rokotettu ja ripitetty', ilmaisemaan peruskansalaiskuntoisuutta. On myös tyypillistä, miten kirkon neljä kirkollista toimitusta kaste, konfirmaatio, avioliittoon vihkiminen ja hautaustoimitus ovat tärkeitä kansanomaisia riittejä ilman että niihin syvennytään sen kummemmin teologisessa mielessä.

Runolle antaa kalevalaisen yleisvireen ennen kaikkea tarkka kuvaus siitä miten nuori tyttö puetaan ja valmistetaan tulevaan riittiin. Kansanomainen synkretismi (siis se miten kristinusko sulautui käännetyn kansan vanhoihin uskomuksiin ja traditioihin) tulee hienosti esiin toisessa kappaleessa:


Ensin parilliset kalevalaiset säkeet:
Rippilapsen rippimekko.
Ikioma juhlamekko.

Rippilapselle teetetty.
Kangas kaupasta ostettu,

malli itse suunniteltu,
ompelijalle toimitettu.


Sitten suoraan aivan kuin ehtoollisen asetussanoihin:
Kaikki maksettu, minun puolesta maksettu, minun edestäni vuodatettu. 

Sitten kiitollisen Marian ilmestys:
Olen armoitettu.

Sitten viittaus Jumalan uhrilahjaan:
Minua näin paljon rakastettu.

Kankaiden määrän ja kenkien nauhanreikien tarkka listaaminen vie ajatuksen Mooseksen kirjan Ilmestysmajan (siis paimentolaiskansan "kannettava" pyhättö, Jerusalemin Temppelin edeltäjä, jossa liitonarkkia säilytettiin) kuvaukseen.

Tämän jälkeen runoon luikertelee käärme nahkoineen päivineen. Suomut putoavat silmistä, asioiden nurinkurisuus paljastuu. Tyttö luuli saaneensa uhrilahjan, kunnes hän huomaa, että hän itse on se uhrilahja. Häntä valmistettiinkin kiitollisuudenvelan alttarille.

Runon voisi tulkita myös teologisesti kuvaukseksi siitä miten kansanomaisessa uskovaisuudessa yleensä korostuu synnintuntoisuus. On vaikeaa ottaa vastaan armo sellaisenaan, siten miten se painottuu nimenomaan Martin Lutherin teologiassa. Kansan syvissä riveissä asuu sitkeästi tietoisuus siitä, että kaikesta täytyy maksaa lunnaat. Ei tarvitse olla sen kummemmin teologi voidakseen kokea ilmiön nahoissaan, jos sattuu elämään tällaisen uskovaisuuden piirissä. Teologinen osaaminen avaa kuitenkin näköalaa tunnistamaan ilmiön. Kuten myös se, että aikuisen elämänkokemukseen on saanut kuulua kokemuksia ehdottomasta rakkaudesta, kuten esimerkiksi terve suhde omaan lapseen.

Loppukappaleessa voisi teologisin silmin nähdä räjähdyspisteeseen asti ladattua teologista symboliikkaa: Kolmesti muottiin sovitettu. (Pietari kielsi Jeesuksen kolme kertaa. Hän taipui sovinnaisuuden edessä. Rippimekkoa sovitettiin kolme kertaa, todetaan runossa kahdesti, täyttääkseen mitat ja normit.) Käärmeennahka luikertelee koko runon läpi.

Aikuisen tietoisuus, valkeus, avaa näkemään sen nurinkurisuuden miten armo on ymmärretty: Maria oli Herran armoitettu ja hän alistui kantamaan mukisematta Herran tahtoa. Tämä on jäänyt naisen roolimalliksi jälkipolville. Sana valistus tulee juuri sanasta 'valo' (ruotsi:'upplysning', engl: 'Enlightenment'). Valistus käsitetään nykyään usein vastakohdaksi uskonnollisuudelle, vaikka näin ei ole yleensä ollut historiallisesti. Ateistinen valistus voi antaa vapautuksen armoitettuna, siis kiitollisuudenvelkaisena, olemisesta. Sama mahdollisuus sisältyy myös Lutherin armo-opin oikeaan ymmärtämiseen.

Tässä availin vähän enemmän mitä kaikkea kohtaan ja tunnistan astuessani tämän runon maailmaan. Tulkinta on tietenkin aivan minun näköiseni, sillä luen runoa omista lähtökohdista käsin. Samalla tunnen, että saan jakaa runossa kanssasi jotain sellaista mitä juuri sinä olet kokenut. Sinun ei todella tarvitse kirjoittaa ns. yleispätevästi,  että runosi olisivat yleispäteviä. Se, että runot syntyvät sinun omasta kokemuksesta ja siivilöityvät sinun luovan prosessin kautta riittävät siihen, että syntyy runon maailma, johon lukija voi astua sisään jakamaan kanssasi kokemusta. Kuitenkaan pääsemättä pääsi sisään, sillä kaikki tapahtuu lukijan päässä.

Tuon  usein esille tätä hieman filosofista ajatusta runon kokemisesta. Sillä olethan sanonut, että tuleva kokoelma kertoisi jotain sellaista mitä voisi jakaa muiden vastaavanlaisia kokemuksia omaavien kanssa. Olen aivan vakuuttunut siitä, että runojen avulla kartoittuvat nämä kokemukset paljon paremmin, juuri siksi että lukijalle avautuu runossa mahdollisuus astua kokemuksen sisään löytämään itseään. Aivan kaikille lukijoille.



 

bottom of page