top of page
  • sinikkamantysalo

Tarvitseeko ihminen kosketuksia menneeseen



OSA II

Suljen silmät. Hengitän syvään. Makaan selälläni saunanlauteilla. Oman metsän haapapuista jo edellinen sukupolvi lauteiksi veistänyt. Nostan jalat seinälle. Niin raukean hiljaista, niin sametin pehmeää. Voimaannun lämmöstä ja eletyn elämän kerrostumista juuri tässä tilassa. Pihasaunan puukiukaan napakanhellien löylyjen ja koivuvastalla tiuhaan vihtomisen raukaisemana astun höyryävänä pesuhuoneeseen.


Asettelen pesuvadin pitkälle puupenkille. Koivuvastan tuoksu leijailee ihosta. Nostan pyöreän metallikannen pois vesipadan päältä. Padan alla palaa tuli. Vesi on jo kiehumispisteessä. Täytyy keskittyä. Tämä on kuitenkin erityisen tuttu rituaali jo lihasmuistiin vuosikymmenissä piirtynyt. Kaadan hitaasti kuumat vedet kauhasta pesuvatiin. Isosta saavista lisään kylmän. Kättä peltisessä vadissa huljauttamalla iho tuntee kuuman ja kylmän mittasuhteen.


Selän suoristus ja iso vesikauhallinen päänlaelle. Vesi valuu päälaelta hitaana ja leveänä purona pitkin kehoa. Ensimmäinen kauhallinen, kouhaisen verkkaisesti toisenkin. En malta lopettaa. Tämä on miltei pyhä toimitus. Hitaan seremoniallinen hetki. Puhdistavan palauttava mielen ja kehon rituaali. Valutan liiat vedet itsestäni pesuhuoneen puisen lattiaritilän päällä. Katse suuntaa ikkunasta maisemaan: tuo kallio, nuo musta- ja punaherukkapensaat ja siinä alempana, omena- ja luumupuut. Tuohon tehtiin nuorina seitsemänkymmentä luvulla ensimmäinen yhteinen mansikkamaa. Ja tuo pelto, joka vuodenaika oman värisensä. Onko kynnöksen, viljankasvun- tai korjuun aika tai onko vielä lumenpeitossa koko avara maisema. Näkyykö muuttolintuja.


Ikkunaruudun takaa aukeaa kuohkeana multana uuden sadon itämistä odottavat pellot. Ei aivan vielä viheriöi. Monet muuttolinnut ovat jo saapuneet. Kottaraisuros laulaa koivunoksalla itselleen puolisoa. Kuuluu sisälle asti. Tässä on hyvä olla. Katsella maisemaa itseeni. Kuunnella kottaraisen laulua, etten koskaan unohtaisi. Ei ole kiirettä pois.


Käsi koskettaa puista ovenkahvaa, rakkaan tekemää. Ovi aukeaa pukuhuoneeseen. Kietaisen katajasta vuollusta naulakosta pellavapyyhkeen ympärilleni. Toisen pyöräytän turbaaniksi päänlaelle. Niin tekivät jo edellisenkin sukupolven naiset. Pyyhe vaihtuu paksukankaiseen saunatakkiin. Siihen samaan punaisen sinikukalliseen kuin silloin nuorena tyttönä. Saunatakki on anopin Husqvarnalla kammarissa ompelema. Käsi koskettaa jälleen katajaista ovenkahvaa. Astun pukuhuoneesta ulos ja istahdan pihasaunan jäähdyttelypenkille. Koko laaja pihapiiri aukeaa silmieni edessä. Maisema, navetta ja talo tarinoineen jo ennen minun pihapiiriin saapumista. Jos olisi pimeää ja pilvetöntä, näkisin tähdet ja tähtikuviot. Kaula kenossa silmät tarkentaen etsisin: Otava, pikku Otava, Pohjantähti. Ja aina erikokoisena valaiseva kuu.


Pihasaunan rakensivat appivanhempani 1940-luvulla. Kaiken pihapiirissä tekivät yhdessä, talon, navetan, vajat ja ladot. Omasta metsästä kaadetuista puista omin käsin. Olen saanut tuntea tämän pihapiirin miltei viidenkymmenen vuoden ajan. Niin rakkaaksi minuun tulleen. Mikä määrä muistoja onkaan vuosikymmenissä syntynyt, myös luja tunneyhteys jo ennen minua elettyyn aikaan.


Ihmisessä on aina läsnä mennyt, tämä hetki ja tuleva. Se, että muistamme ja tunnemme itsessämme ja ympärillämme menneen, ei tarkoita, että eläisimme menneisyydessä. Eläisimme ikään kuin paikalleen pysähtyneinä. Tunnen, että menneisyys on aina kiinni meissä. Sisällä minussa. En anna sen kadota, en anna sen haihtua pois. Vaalin tunneyhteyttä itsessäni. Se on valtavan vahva voiman ja viisauden tunne. Sellaiseksi ihmiseen tarkoitettu. Menneisyyden muistaminen on koko ihmiskunnan viisaudeksi tarkoitettu.


Voimaannun lämmöstä ja eletyn elämän kerrostumista juuri tässä tilassa ja pihapiirissä. Olen jälleen saunassa. Tänä yönä taivas on pilvetön ja niin monet tähtikuviot ovat katseeni ulottuvilla. Katson kirkkaan keltaista puolikasta kuuta. Avaruuden täydeltä tätä maailmaa aikojen alusta katsellutta. Kuun kohtaamisen yhteys vuosikymmenistä toiseen on aina yhtä ihmeellistä ja pysähdyttävää. Aivan kuin katseemme kohtaisivat. Ja me molemmat muistamme, emmekä koskaan unohda.


Comments


bottom of page