Tämän pionipenkin rytmissä olen saanut jo vuosikymmeniä havainnoida, tuntea ja rakastaa. Aina uuden kevään saapuessa huokailen ihastuksesta penkkini äärellä. Odotan sykkivänä kuin nuori tyttö ensikohtaamista. Käyskentelen pionipenkkiä päästä päähän. Pysähdyn. Tervehdin. Toivotan tervetulleeksi. Punertavat versot nousevat hetkessä kohti valoa. Pian versoista jo nouseekin majesteettillisia vihreitä lehtiä. Penkkirivi täyttyy pionipuskista, joista erotan sormenpäänkokoisia nuppuja. Viikko ennen juhannusta nuput hehkuvat tiiviinä kerroksellisina nuppusykeröinä. Antavat lupauksen avautuvien terälehtien hehkusta.
Rakastun kukkiini aina uudelleen. Talvellakin muistan. On sanonta, että pioni on laiskan puutarhurin kukka. Niin kiitollisia ne ovat hoitajalleen. Ajattelen, että pioni on myös rakastavan puutarhurin kukka. Eivät ne tosiaan paljoa vaadi. Perusteellisesti perustettu pionipenkki on kasvun ydin. Kymmenent pionit ovat 1930-luvulta asti eri puolella pihaamme kasvaneet. Vain kaksi on tuotu muualta. Kokosimme kaikki tontin pionit jo kauan sitten yhteen pitkään penkkiin. Kolmensadan nupun voimalla juuri tänäänkin ne kiittävät. Niin se toinen tuotu pioni on meidän maalta. Helena anoppini aikanaan Vehmaan kukkapenkkiin istuttama. Arvelen, että on kanankakkaa kanalasta juurille heittänyt. Pionin väri on herkän vaaleanpunainen. Toinen tuotu on violetin punainen. Sen ostin puutarhamyymälästä. Pionipenkin yhteinen ikä on kunnioitettava. Juurakoista laskettuna satoja vuosia.
Rakastan jokakesäistä kasvun ihmettä, jonka pionipenkki lahjoittaa. Koska pionini eivät juurikaan saa lannoitetta, ehdin aina epäillä nouseeko niitä lainkaan. Uskollisesti jokakesäinen syntymä käynnistyy. Ajattelenkin, että kukilleni on riittänyt kasvuksi ihailu ja ihmettely, joskus kauniiseen kimppuun noukkiminen. Tuntuu kuin se olisi pioneilleni kaikki. Suloisten nuppujen ja monikerroksisina aukeavien kukkien lähellä voi myös hetkisen kuvitella kerisarillisten puutarhojen aikaa. Aikaa tuhansia vuosia sitten.
Miten malttamattomana jälleen katselen teitä kolmeasataa nuppuani. Iltamyöhällä astelen vieressänne ja jo aamuaikaisesta kaste varpaissani palaan luoksenne. Katselen. Ihailen. Oi, sinä olet se nuppu, joka tänään aukeat. Ja, sinä ja sinä. Auringon osuessa puhkeatte kukkaan. Suurenmoiset kuohkeat valkoiset terälehtenne. Miten lumoava oletkaan, sinä, sinä ja sinä...
Kukkien kuningas, keisarien yksinoikeus
'Pionien viljelyä on harjoitettu Kiinassa jo yli 4 000 vuoden ajan. Aluksi niitä sai kasvattaa vain keisarillisissa puutarhoissa ja sieltä tiettävästi juontaa juurensa myös se miksi pionia kutsuttiin kuninkaiden kukaksi. Pionien pääasiallisin kasvatustarkoitus oli silloin sen moninaiset lääkinnälliset ominaisuudet. Keskiajan kristityt uskoivat, että pionit olivat symboleita paranemisesta, naisellisesta kauneudesta ja vauraudesta. Ensimmäiset pionit saapuivat noin vuonna 1789 Englantiin ja sieltä ne levisivät koko Eurooppaan.
Myös meillä Suomessa niistä tuli erittäin suosittuja koristekasveja, niiden upeiden kukkien, hyvän talvenkeston ja vaatimattoman hoidon tarpeen takia. Vanhoissa kuvissa näkee usein upeita pionipenkkejä. Ei silloin ollut käytössä keinolannoitteita. Pionit saivat korkeintaan hiukan karjanlantaa tai kompostia.' (lähde: https://www.puutarha.com/blogs/puutarhurin-kerho/puutarhurin-pionimaailma)
Comments